SARJAKUVA-FINLANDIA OSA 3

helmikuu 22, 2008

Aloin jälleen katumaan edellistä kirjoitusta blogiin mutta sitten sain viestin missä kerrotaan, että Finlandia aiotaan jakaa kaksi päivää ennen Puupäähatun jakoa. Uskomatonta touhua. Viimeistään tässä vaiheessa voi todeta Tamperelaisten pelaavan yksin ja ainoastaan omaan pussiinsa. Yhteisestä edusta on turha puhua.

56 Responses to “SARJAKUVA-FINLANDIA OSA 3”

  1. Nissen Says:

    Tuliko muka yllätyksenä? Laskelmoitu julkisuustemppuhan se on ollut ihan ensimmäisestä lehdistötilaisuudesta lähtien.

    Mielestäni keskeisin epäkohta touhussa on että palkintoa kaupataan medialle ja alan toimijoille juttuna jonka tarkoituksena on lisätä sarjakuvan arvostusta. Kuvittelin sen tarkoittavan sitä että voittipa kilpailun mikä tahansa jatkoon valituista kymmenestä kirjasta, se muuttaa myönteisesti alaan perehtymättömän käsitystä sarjakuvasta ilmaisumuotona. Tyyliin: ”Enpä tiennytkään että sarjakuvalla voi kertoa näin voimakkaita tarinoita, ei se olekaan pelkkä aamun yhdentekevä huvitus sanomalehdessä.” Eri asia on että olisiko yhdestäkään kilpailuun osallistuneesta albumista moiseen urotyöhön: muuttamaan edes yhden keskivertokansalaisen ennakkoasenteita siten että tämä antaisi sarjakuvalle uuden mahdollisuuden.

  2. daada Says:

    En osannut epäillä epärehellistä peliä ja vaikea sitä on uskoa vieläkään. Juttelin yhden jyryläisen, Serieteketin Kristiina Kolehmaisen kanssa ja hän valotti hiukan tuomarointi työskentelyä. Hän oli lähettänyt oman kymmenen listan sähköpostitse ja asioi Tukholmasta käsin. Hän ei tavannut muita tuomaristoon kuuluneita. Hänen listaltaan finaaliin pääsi viisi ehdokasta.

    Keskivertokansalaisen sarjakuviin kohdistuvaa asennetta muuttavia sarjoja ei julkaista muuallakaan. Tuskin sellaista taidetta edes tehdään. Taiteessa ihmisiä tuntuu kiinnostavan vain menestystarinat. Miten hienosti taiteilija asuu ja pukeutuu. Ei teokset. Tampereen jutussa on samaa tuntua.

  3. Nissen Says:

    ”Keskivertokansalaisen sarjakuviin kohdistuvaa asennetta muuttavia sarjoja ei julkaista muuallakaan.”

    Eli ihan turha koko palkinto! Pitäisi siis jättää arvostuksen hakemiset määritelmistä ja keksiä uusi funktio kilpailulle kuten: Palkinnon tarkoituksena on lisätä teosten myyntiä tms. Ihan hyvä pyrkimys sekin. Minua ei esimerkiksi haittaisi yhtään että Juballe annetaan palkintorahat, koska hän ostelee festareilla ja muutenkin siinä määrin vaihtoehtosarjakuvia että varat valuvat lopulta meidän taskuihimme.

  4. daada Says:

    Ei ihan turha palkinto. Tarjoaahan se mahdollisuuden mm. Petteriile ja Tommille. Mikä on hyvä.

    Teosten myynnin lisääminen kuulostaa pienkustantajan korvaan hyvältä. Varmasti myös taiteilijan.

    En olisi arvannut että me sadaan aikaiseksi sama kahtiajako isojen ja pienten kustantajien sekä kaupallisen ja taiteellisempien juttujen välille kuin Ranskassa. Ollaan toistemme kurkussa eikä kellään ole hyvä. Harmittaa olla mukana tälläisessä. Harmittaa pilata Petterin ja muiden paikkansa ansainneiden ilo.

  5. Nissen Says:

    Ei tässä mielestäni ole (vielä) kenenkään iloja pilattu, ihan asiallista on ollut kaikki keskustelu. Vaikkakin on todettava että tällaiset polemiikit houkuttelevat aina kaikki tollot koloistaan ja halutessaan voi pahoittaa mielensä esitetyistä mielipiteistä, mutta toisaalta mitäpä väliä koko asialla on.

  6. Nissen Says:

    Lisään vielä kun olen tämän blogin ainoa keskustelija että jako kaupalliseen ja siihen toiseen on ainakin tällaisen palkinnon ollessa kyseessä ihan turha. Haussa pitäisi olla mahdollisimman hyvin tehtyä kotimaista sarjakuvaa, ilman sen ihmeempiä määritelmiä tekemisen motiiveista. Rahasta on tehty paljon hyvää sarjakuvaa, Tove Janssonin Muumit tulee itsestäänselvimpänä esimerkkinä mieleen palkkatyönä puurretusta, vastaanottajalle räätälöidystä sarjakuvasta jossa on kuitenkin jotakin pysyvää hyvyyttä ja syvyyttä mukana.

    Palkinnon nettisivuilla ensimmäinen lause kuuluu näin: ”Sarjakuva-Finlandia-tunnustuspalkinto myönnetään kotimaiselle tekijälle yksin tai yhdessä toisen osapuolen kanssa tekemästä ansiokkaasta sarjakuva-albumista.” Olisi mielenkiintoista tietää kuinka tuon virkkeen ainoa arvoja kuvastava sana eli ”ansiokas” määritellään tässä yhteydessä. Mitä ansioita tässä haetaan? Ja millä tavalla valitut kymmenen kirjaa edustavat noita ansioita.

    Kaikista masentavinta tässä kaikessa mielestäni on se että vaikka kilpailuun osallistui yli viisikymmentä teosta, itselleni olisi äärimmäisen vaikeaa valita sieltä edes puolta tusinaa sarjakuvaa jotka eivät ole mielestäni paperinhaaskausta saati sitten loistavia.

  7. daada Says:

    Joo. Voitaisiin ihan yhtä hyvin käydä läpi näitä puhelimitse tai sähköpostitse. Sivuston kävijämäärä on tosin viisinkertaistunut päivän aikana. Ehkä se on kerääntynyt sinun vierailuista?

    Miten se ensimmäisen Alien-elokuvan slogan menikään?

  8. daada Says:

    ”Kaikista masentavinta tässä kaikessa mielestäni on se että vaikka kilpailuun osallistui yli viisikymmentä teosta, itselleni olisi äärimmäisen vaikeaa valita sieltä edes puolta tusinaa sarjakuvaa jotka eivät ole mielestäni paperinhaaskausta saati sitten loistavia.”

    Sinulla on niin korkeat kriteerit. Kiinnostaisi kuulla sinun puolitusinasi.

    Oletko muuten lukenut monia ehdokkaista? Itse kävin aikaisemmin kirjastossa lainaamassa kasan. Hitto että hävetti kulkea julkisella paikalla Bosporin helmi ym. kainalossa. Anteeksi vain Ketola ja Rauhala. Yritän kasvaa ihmisenä. Teen parhaani. Yritin pitää takakannen ulospäin ja peitellä Burnsin Mustalla aukolla. Minulla on Musta aukko omissa kokoelmissa mutta lainasin sen Finlandiaehdokas kasan peitoksi.

  9. Nissen Says:

    Olen lukenut reilusti yli puolet tarjolla olleista noin viidestäkymmenestä kirjasta ja selaillut suurimman osan lopuista. Sitä että en ole jokaista kirjaa lukenut antaumuksella kannesta kanteen tuskin voidaan pitää asiantuntemuksen puutteena tässä tai missään muussakaan keskustelussa koska sarjakuva on visuaalinen media ja jos kuvissa ei tunnu olevan minkäänlaisia ansioita niin se on ihan yhtä hyvä syy jättää teos lukematta kuin mikä tahansa muukin. Taisi olla Charles Bukowski joka kertoi pystyvänsä yhtä sivua vilkaisemalla sanomaan kiinnostaako kirja vai ei. Jos sivu näyttää ahtaalta ja ahdistavalta niin tuskinpa kannattaa kirjaan silloin tarttua. Eli silmämääräisen pikatuomion voi halutessaan antaa myös proosateokselle, sarjakuvan arviointi selailemalla on kuitenkin helpompaa.

    Teoksiin tutustuneena toivoisin että eläisimme poliisivaltiossa jossa kaikki itseilmaisu joka saatetaan julkisuuteen pitäisi hyväksyttää jonkinlaiselle asiantuntijoiden raadille. Loppuisi se maailman saastuttaminen yhä uusilla keskinkertaisilla sarjakuvilla! Jos joskus perustetaan palkinto joka rohkaisee olemaan julkaisematta sarjakuvia, olen heti tukijäsenenä mukana ja mieluusti tulen myös raatiin rohkaisemaan ihmisten pyrkimystä itseilmaisemattomuuteen.

  10. daada Says:

    Ajattelin kirjoittaa arviot jokaisesta (itseasiassa kirjoitinkin jo muutamasta) Finlandia ehdokkaasta mutta kvaakissa paheksutaan jo tähän astista pilkesilmäkulmassakirjoittelua etten taida rohjeta.

  11. Petteri Tikkanen Says:

    ”Miten se ensimmäisen Alien-elokuvan slogan menikään?”

    Avaruudessa ei kukaan lue sarjakuvia. : )

  12. daada Says:

    Laitan nämä arviot tänne kommenttipuolelle piiloon kun eivät taida olla blogin muun materiaalin kanssa samassa linjassa. Siis viisi ensimmäistä nyt ja loput viisi joskus myöhemmin (jos ei tule ruumiita). Arvioita saa täydentää ja osoittaa minun olevan väärässä. Puhekuplassa yritin joskus aikanaan aloittaa sarjakuvien kriittistä puimista mutta se sai niin paljon negatiivista palautetta että annoin asian olla. Ehkä Daadablogi on parempi paikka sellaiselle. Käytävää keskustelua voi kommentoida kvaakin lisäksi myös täällä, Daadablogissa. Uusien keskusteluun osallistujien ensimmäiset viestit saattavat viipyä kun sivusto haluaa hyväksyttää ne ensin minulla.

    Muumimamman vaarallinen nuoruus, Sinisalo-Ruokola

    Kirjallisuus-Finlandian vuonna 2000 voittanut Johanna Sinisalo kirjoitti sarjakuvaportaali Kvaakissa kauniisti Muumitarinastaan: ”Muumimamman vaarallinen nuoruus -albumi on luonteva jatke tälle Tove Janssonin perimän vaalimiselle ja kunnioitukselle. Sarjakuva taas oli tämän pitkään kehittelemäni tarinan kertomiselle käytännöllisestikin paras väline. Itse en tekijänä ole missään vaiheessa kokenut tekeväni “oheistuotetta”. Työn lähtökohtana on ollut oma, Muumien maailman kertomatta jääneitä katvekohtia hyödyntävä alkuperäisajatukseni, ei mikään mainostilaus.” Lisäksi Egmont hiljensi Muumimamman Finlandia-ehdokkuutta arvostelleen Ville Rannan lähettämällä hänelle albumin lahjaksi. Kirja ei siis voinut olla huono tilaustyö.

    Selattuna kirja näyttää kivalta. Tove Janssonin piirrosten ja Muumi-animaatiosarjan risteytykseltä. Värit noudattavat kaupallisista sarjakuvista tuttua logiikkaa (esitetyt asiat ovat aina saman värisiä, eikä ympäristö vaikuta niihin) mutta ovat mukavan raikkaat ja pirteät. Kuvittaja Ruokolan viiva on tasapaksua mikä yhdessä hyvin sommiteltujen kuvien ja tiukan muotokielen kanssa tekee jokaisesta ruudusta jämäkän ja kokonaisuudesta hallitun näköisen. Ainoa mikä pistää silmään ja ihmetyttää on ratkaisu käyttää muistelmaosuuksien ruuduissa välillä aaltoilevaa ja välillä viivotinsuoraa ääriviivaa. Kuvittelen ratkaisun logiikan olevan, että aaltoileva viiva tulee silloin kun lähestytään vallalla olevaa hetkeä mutta niin ei kuitenkaan tapahdu joka kerta. Miksi muistelma osuuksissa ei olisi voinut olla aaltoileva viiva jatkuvasti? Lopputulos olisi ollut vieläkin ehjempi.

    Käsikirjoittaja Sinisalo on onnistunut hyvin mm. hahmojen repliikeissä. Jokainen hahmo kuulostaa autenttiselta ja kirjaa lukiessa voi melkein kuulla animaatiosarjasta tuttujen äänien puhuvan kirjan sivuilla. Muumimamman vaarallinen nuoruus on myös uskottava Muumituote. Sen voi hyvin kuvitella näkevänsä tulevaisuudessa vaikkapa osana Muumi-animaatiosarjaa tai jopa itsenäisenä elokuvana. Mutta vaikka tarina on osaavasti kirjoitettu ja siinä on draamaa ja hauskoja kohtia, alkaa lukeminen puuduttaa ja ajatus harhailla puolivälin tienoilla. Hemuli episodiin, mikä on episodeista tylsin, uhrataan jostain syystä huomattavasti enemmän sivuja kuin muihin Muumimamman nuoruuden hurjiin kokemuksiin. Mikä ei ole minusta rakenteellisesti paras ratkaisu. Kokonaisuus ei ole tasapainossa. Olisi ehkä kannattanut tiivistää ja karsia Hemulikohtauksia.

    Mutta olisiko Finlandia-ehdokkuus irronnut jos Muumimamman vaarallinen nuoruus olisi ihan ensimmäinen Muumikirja (Ihan ensimmäinen Muumitarinahan oli myös ehdolla mutta ei päässyt jatkoon)? Jos kukaan ei olisi nähnyt tai lukenut Muumeja aikaisemmin? Jos arvostellaan kirjaa tietämättä Muumeista tai Tove Janssonista? Miten käy? Huonosti. Kirjassa ei ole samaa salaperäistä alkukantaista vetovoimaa kuin Janssonin alkuperäisissä Muumeissa tai vaikkapa loppukilpailusta karsiutuneessa Katja Tukiaisen Kisun ABC -kirjassa. Vaikka Sinisalo kiistää tilaustyömäisyyden, se on selkeästi aistittavissa. Minulle kirjan luettuani ensimmäisenä mieleen tuli sana pastissi.

    Väritetyt unet, Kallio-Kovacs

    Tähän kirjaan liittyy muistoja joiden rinnalla itse teos kalpenee eikä arvio tee välttämättä oikeutta sille. Reilu vuosi sitten Vesa Kataisto iski kirjan käteeni Puupäähatun jaon jälkeen lounaalla Sikalassa. Vielä samana päivänä ennätin lukeakin sen mutta ymmärrettävästi ajatus oli muualla, eikä kirja kokemuksena sykähdyttänyt. Kiitos kuitenkin lahjasta kirjan taiteilijalle.

    Entä nyt uudestaan luettuna? Sytyttikö? Ei ihan kauheasti. Väritetyt unet on kahden tunnustetun tekijän takuuvarma yhteistyö. Homma toimii kaikilla osa-alueilla. Dialogi ja rakenne toimii. Kuvitus ja väritys toimii. Kaikki toimii (paitsi kansi missä mustan tilalle olisi voinut valita vaikka kultavärin tai sitten keksiä kokonaan jotain ihan muuta). Missään ei ole suoranaisesti vikaa ja kirjan lukee läpi tuskattomasti. Mutta Väritetyissä unissa ei ole myöskään sellaisia ominaisuuksia, että sen kiikuttaisi innoissaan kaverille luettavaksi tai meuhkaisi siitä netin keskustelupalstoilla. Ei ole syytä hullaantua. Olisiko tekijöiden iällä mitään tekemistä asian kanssa? Keski-iässä ei enää riehuta ja jotenkin elämäntilanne välittyy lopputulokseen? Kirjan ostavat luultavasti sellaiset henkilöt jotka ovat aina ennenkin ostaneet Kallion ja Kovacsin teokset. Uutta lukijakuntaa en usko sen tavoittavan. Finlandia-ehdokkuuden arvoinen suoritus? Ehkä.

    Ada 4, Anne Muhonen

    Kilpailun yllättäjän vahvuus on teoksen onnistuneessa rakenteessa ja käsikirjoituksessa. Dialogi vie lukijaa ja lukemista on vaikea pysäyttää alkuun päästyään. Ruotsalaisesti piirretty (eli ei liian hyvin mutta varmasti ja murrosikäisen tekemän näköisesti) albumi on visuaalisesti kaikilta osa-alueiltaan tasalaatuinen ja eheä. Jokainen meistä on suurella todennäköisyydellä menettänyt läheisen tai useampia ja siten Muhosen kertoma tarina koskettaa valtaosaa väestöstä. Jokainen on myös ollut joskus masentunut ja kokenut hetkiä milloin itsestään ei saa mitään irti. Muhonen on valinnut ”miljoonasta” vaihtoehdosta hyvin ne hetket joista rakentaa sarjakuvansa ja on uskaltanut tiivistää ja pelkistää tarinan tiukaksi kokonaisuudeksi missä ei ole yhtään ylimääräistä.

    Täydellinen lopputulos ei kuitenkaan ole. Kirjan ulkoasu olisi saanut olla kauniimpi. Nyt se ei tee oikeutta onnistuneelle tarinalle. Mustavalkoviiva on grayscale-muodossa ja on pikselöitynyttä. Bitmap muodossa 1200 resoluutiolla lopputulos olisi ollut täydellisen skarppi. Pikselöitymistä korostaa valittu puolikiiltäväpintainen paperi. Aiheeseen olisi sopinut paremmin luonnollinen, ihmisläheinen karkeahko mattapaperi mutta sen sijaan on käytetty paperia mistä on lyhyt matka pornolehtien käyttämään laatuun. Sisäsivuille olisi voinut jättää enemmän marginaalia niin englannin kielinen käännös olisi mahtunut sivulle paremmin. Nyt sivut täyttyvät reunojaan myöten kuvasta ja tekstistä, ovat levottomia ja lähellä hajota. Paras vaihtoehto olisi ollut jättää korostetut sivunumerot ja käännös kokonaan pois. Käännöksen olisi myös voinut tekstata käsin kuten muunkin tekstin kirjassa. Ladottu teksti ei toimi yhtään Muhosen oman käsialan kanssa. Siltikin aika lähelle Finlandian arvoinen suoritus. Hyvä käsikirjoitus pelastaa paljon.

    Toinen Toivon kirja, Tommi Musturi

    Ensimmäisestä Toivon kirjasta jäi mielikuva teknisesti taitavasti toteutetusta mutta sisällöllisesti köykäisestä teoksesta. Toinen Toivon kirja jatkaa tekniseltä toteutukseltaan ensimmäisen osan viitoittamalla tiellä. Kirja on toteutettu upeasti kahta painoväriä käyttäen. Jos ensimmäisen kirjan käsikirjoitus tuntui kliseiseltä ja jo nähdyltä, tällä kertaa Musturi onnistuu käsikirjoituksessa ja huumorin saralla paremmin. Kirja on hauskempi ja koskettavampi sekä ennen kaikkea tuoreempi (“Jätin nurmikon leikkaamatta, koska apilat kukkivat vielä.”) kuin ensimmäinen osa viisiosaisesta kirjasarjasta. Hetkittäin Musturi ryhtyy runolliseksi ja jättää asioita lukijan tulkinnan varaan. Ratkaisu ei tällä kertaa ihan toimi ja lopputulos on sekavahko. Palat eivät loksahda täydellisesti kohdilleen. Päähahmo elää yksinkertaisessa maailmassa ja asiat elävässä elämässä esitetään pääsääntöisesti siten ettei mitään jää arvailujen varaan. Arjelle vastakohtana toimii päähenkilön uni- sekä mielikuvitusmaailma. Lopputuloksen kannalta olisi voinut olla toimivampaa erottaa nämä kaksi maailmaa selkeästi siten, että arjen maailma kuvataan aina selkeänä ja unohdetaan runollisuus ja uni- ja mielikuvitusmaailmassa tapahtumat olisivat taaseen tulkinnanvaraisia ja runollisia. Silloin näiden kahden maailman välille syntyisi selkeä jako ja ne korostaisivat toisiaan. Nyt ne sekoittuvat toisiinsa. Eikä niiden sekoitussuhde ole mitenkään mielenkiintoinen tai toimiva. Suhde ei ole tosi vähän, vähän, yhtäpaljon, paljon tai tosi paljon. Tai täysin tai ei ollenkaan. Suhde on ärsyttävän epämääräisen vähän. Pitäisi osata ja pystyä tekemään uhrauksia ja selkeitä ratkaisuja täydellisen lopputuloksen saavuttamiseksi eikä tehdä niin kuin itse haluaa ja tuntuu kivalta sen enempää päätään vaivaamatta. Nykyisellä toteutuksella kirjan sisällön rakenne jää löysäksi. Visuaalisesti se on kuitenkin ehjä.

    Rakenteellisista ja käsikirjoituksellisista ongelmista huolimatta Toinen Toivon kirja on komea paketti ja ansaitsee niukasti Finlandia-ehdokkuutensa. Järkevintä olisi varmaan kuitenkin ollut laittaa sarja ehdolle vasta kun koko tarina on luettavissa.

    Bosporin Helmi, Ketola-Rauhala

    Lukeminen takkuaa jo ensimmäisellä sivulla. Tekstissä kerrotaan tarinan alkaessa vallitsevasta myrskystä ja kuvassa toistetaan sama. Myös ääniefektein. Heti perään huudetaan sähköjen olevan poikki MYRSKYN vuoksi. Kyllä lukija ymmärtää jos salamoi ja jyrisee, että miksi sähköt ovat menneet poikki ilman yletöntä syypään alleviivaamista. Tarinan edetessä tekijäkaksikko saa kuitenkin karsittua lapsuudessa Tarzaneista omaksutun tavan toistaa asioita ja lukeminen sujuu kivutta. Siis kuvan ja tekstin suhteessa. Itse tekstaushan on harrastelijamaista. Teksti on monesti aseteltu kuplaan rumasti, eikä valittu kirjoitusvälinekään nosta kokonaisuuden tasoa.

    Rauhalan kuvitus on epätasaista ja tylsää. Joukkoon mahtuu toki muutama oikeasti luonteva, kaunis ja jopa komea kuva mutta mukana on myös äärimmäisen kömpelöitä ruutuja. Myös hahmojen ajoittain omituisesti kiertyneet asennot kiinnittivät huomion. Värityksen yleisilme on arka ja mitäänsanomaton. Väripaletti on kuollut, eikä intohimoa värittämiseen näy (muutamassa isossa ruudussa Rauhala on selvästi innostunut). Esimerkiksi päähahmon naama on saman värinen kuvasta toiseen. Sen väriin ei vaikuta auringonpaiste tai pimeä rappukäytävä tai kiihtymys. Toteutuksessa näkyy myös huolimattomuusvirheitä. Parhaiten väritys toimii silloin kun Rauhala on valinnut niukan paletin. Tuntuu kuin kirja olisi väritetty vain siksi, että se on ollut taloudellisesti mahdollista. Ehkä paras ratkaisu olisi ollut palkata työhön erikseen väritysasiaan vihkiytynyt henkilö, eikä väsynyt ja värittäjänä kömpelö kuvittaja.

    Tekijänä Rauhalassa on Ed Woodmaista sokeaa rohkeutta. Mikä ei ole huono. Kuvittajana Rauhalan paras ominaisuus on halu tehdä. Siinä hän on maailmanluokkaa (Bosporin Helmi on jo neljäs julkaistu kirja muutaman vuoden aikana). Tekemisen halu ja intohimo ovat taiteilijan tärkeimmät ominaisuudet. Niiden jälkeen tulevat aiheen ja toteutustavan valinta sekä estetiikantaju ja kädentaidot. Kaikessa edellisessä lauseessa mainitussa Rauhala on keskinkertainen ja hänellä on selkeästi parannettavaa yltääkseen Euroopan mittapuussa ammattilaisen tasolle.

    Viihteenä Bosporin Helmi on kelvollista luettavaa ja minua kiinnostaa lainata kirjastosta seuraavakin osa. Parasta ja omintakeisinta kirjassa on suomalaisen päähenkilön käyttö. Sarjakuva on kuitenkin kuvan ja tekstin summa, eikä Bosporin Helmi kokonaisuutena ole Finlandia-ehdokkuuden arvoinen. Pienellä skarppauksella perusasioissa lopputulos olisi ollut tasokkaampi. Kustantajan ratkaisu julkaista sarja kovissa kansissa on mielenkiintoinen. Tulee mieleen kiertävät taidemarkkinat missä myydään toritaiteilijoiden maisemamaalauksia ja asetelmia hämäämällä hyväuskoisia mummoja isoilla kullatuilla kehyksillä.

  13. bukowski Says:

    ”Taisi olla Charles Bukowski joka kertoi pystyvänsä yhtä sivua vilkaisemalla sanomaan kiinnostaako kirja vai ei. Jos sivu näyttää ahtaalta ja ahdistavalta niin tuskinpa kannattaa kirjaan silloin tarttua. Eli silmämääräisen pikatuomion voi halutessaan antaa myös proosateokselle, sarjakuvan arviointi selailemalla on kuitenkin helpompaa.”

    Nuo ylläolevat arvostelut ainakin näyttävät silmämääräisesti niin pirun ahtailta ja ahdistavilta, ettei niitä jaksa Erkkikään lukea. Ei kappalejakoa, ei mitään, boo-ring!

    Itse aiheesta ei kommentoitavaa.

  14. daada Says:

    Onko nyt parempi?

  15. bukowski Says:

    ”Onko nyt parempi?”

    Paljon parempi, ei enää ahdistanut alkaa lukea.

    Nyt sitten pitäisi enää vain tietää, että mitenköhän minä tänne oikein eksyin, kun itse luen vain mangaa ja pornofumettia. Kvaakin syytä kaikki, pitäis upottaa koko foorumi Näsijärveen!

  16. daada Says:

    Onko kotimainen ”pornofumetti” Kari Sihvosen tekemä Kapteeni Kanki tuttu? Viihdyttävämpää viihdettä kuin Finlandia ehdokkaina olevat Muumi, Bosporin Helmi, Viivi ja Wagner sekä Kiroileva Siili.

  17. bukowski Says:

    Sihvis ja Sihviksen Kanki ovat toki tuttuja, itse asiassa kässäröin juuri Karille yhden sivun fumettipastissin nimeltä Nunnahirviö Teresa. Ilmestyy joskus Kuti:ssa, jos nyt ylipäätänsä edes ilmestyy (tällaisilla projekteilla on kumma tapa itsetuhoutua omaan hurjuuteensa).

  18. akvavitiks Says:

    Benjamin, oletko se sinä… (rahisevalla äänellä)

  19. daada Says:

    ”Benjamin, oletko se sinä… (rahisevalla äänellä)”

    Tällaiset ei mene läpi jatkossa. Yritetään pysyä asiassa edes jotenkin.

  20. bukowski Says:

    ”Benjamin, oletko se sinä… (rahisevalla äänellä)”

    Jos nyt vielä yksi asiaton kommentti selvennykseksi, eli:
    en oo Benjamin, vaan ihan Jaakko vaan. Klikkaa mun nimimerkkiä, niin näet mun (ja kaverien) fumettiblogin. Huvittavaa kyllä ylin postaus kertoo Benjamin-mekaanikosta🙂

  21. Benjamin Says:

    Jahas, jahas. No hei vaan kaikki, tässä Benjamin. Jaakko: Todennäköisesti julkaisemme Nunnahirviösi jahka Kari sen piirtää. Vielä tarvitsee vissiin hioa ja minulla olisi fumettijuttuunkin hieman korjausehdotuksia.

    Olen hyvin yllättynyt, että Bosporin helmestä löytyi noinkin paljon positiivista. Lukaisin pikaisesti sen edellisen (Marian koodi?) ja päänsärkyhän siitä tuli. Mikä parasta, väittää Anssi värittämisessä tapahtuneita irvistyksiä kiireen pikkulapsiksi. Se ei kai kuitenkaan selitä tätä perinteistä ”ruoho on vihreää, puunrungot ruskeita, meri sinistä, aurinko keltainen” meininkiä ja sen kuolettavaa tylsyyttä. Komppaan kuitenkin noissa finlandioissa Hansia ja ehkä siitä syystä, että mikään ei oikein jaksanut naurattaa. En ole kaikkia viittäkymmentä käynyt läpi, mutta noin kaksikymmentä ja ehdokkaat kaikki. Olin hieman epävarma muutamasta, mutta kun luin netissä garfield minus garfield sivuston strippejä, tajusin että jotain näistä nyt puuttuu. Vieläkin ihmettelen tuon sivuston nerokkuutta ja sitä kuinka harvoin koen kotimaisessa sarjakuvassa jotain niin tuttua, että alkaa pelottaa. Ja ihan helvetisti.

  22. daada Says:

    Kiitos Benjamin. Lisäsin garfield minus garfield sivun linkkilistaan. Pysytään silti aiheessa eli Finlandiakisassa.

  23. bukowski Says:

    ”Jaakko: Todennäköisesti julkaisemme Nunnahirviösi jahka Kari sen piirtää. Vielä tarvitsee vissiin hioa ja minulla olisi fumettijuttuunkin hieman korjausehdotuksia”

    Sellaisia toivoinkin, tosin en välttämättä kuvitellut saavani tietää niistä ensiksi Markon blogissa😄

    Mutta tästä Finlandia-asiasta vielä: oliko se nyt 90-luvun alussa, kun kirjallisuuden Finlandia muuttui sellaiseksi, etteivät siitä saaneet enää kilpailla runokokoelmat. Ne olivat meinaan herättäneet melkoisen pahaa verta ”oikeissa” kirjailijoissa, etenkin voittaessaan. Joten luulisi, että se sarjis-Finlandiakin pystytään vielä ajan myötä pakottamaan oikeille urille, mitkä ne sitten lienevätkään.

  24. daada Says:

    ”Olen hyvin yllättynyt, että Bosporin helmestä löytyi noinkin paljon positiivista.”

    Ei kai sitä voi pelkkää paskaa kaataa niskaan. Ei ole tarkoitus lannistaa ketään. Mutta rehellisyyden nimissä on sanottava , että jos yli nelikymppisenä esteettinen silmä ei ole kehittynyt tai piirrä paremmin kuin ylä-asteella, ei tulevaisuudessa voi odottaa paljoa.

  25. daada Says:

    ”Vaikkakin on todettava että tällaiset polemiikit houkuttelevat aina kaikki tollot koloistaan”

    Tietääkö kukaan mikä tyyppi kvaakissa öykkäröivä Tertsi on? Tuskin on teini kun Anssi kirjoitti käyvän sen kanssa tuopilla. Kirjoitusten perusteella tosi epämiellyttävä tuttavuus.

  26. daada Says:

    ”Joten luulisi, että se sarjis-Finlandiakin pystytään vielä ajan myötä pakottamaan oikeille urille, mitkä ne sitten lienevätkään.”

    Minulle riittää, että ehdolla on parhaat kymmenen (edes lähelle) julkaisua oli ne sitten strippejä, seikkailua tai vakavampaa tavaraa.

  27. bukowski Says:

    ”Tietääkö kukaan mikä tyyppi kvaakissa öykkäröivä Tertsi on?”

    En tiedä oikeaa nimeä, mutta toimittaa pienlehteä nimeltä Muesli (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,6684.0.html).

    Hardcore BD-fani, joten BD-tyylisten albumien haukkuminen ei taida tuoda miehen parhaita puolia pintaan (sellaista on näköjään muutenkin liikkeellä). Eiköhän se siitä vielä tokene.

  28. daada Says:

    ”En tiedä oikeaa nimeä, mutta toimittaa pienlehteä nimeltä Muesli (http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,6684.0.html).”

    Näytesivujen perusteella ei kuvittajana ihan paha (teknisesti parempi kuin suurin osa Finlandia ehdokkaista). Perusasiat näytti olevan hanskassa ja piirtäminen tulevan selkärangasta. Siitä minkälaiseen sarjakuvaan taitojaan käyttää voi olla montaa mieltä ja maku kysymys. Omalle palstalleen se ei kvaakissa paskonut ja otti muiden kritiikin vastaan asiallisesti. Ilmeisesti tyyppi ei vain sulata kaverinsa Rauhalan työjäljen arvostelua. Tai sitten saa jotain nautintoa pilaamalla muiden keskustelut.

  29. bukowski Says:

    ”Ilmeisesti tyyppi ei vain sulata kaverinsa Rauhalan työjäljen arvostelua.”

    Kaipa se syö miestä, kun hyvän kaverin albumi pääsee ehdolle sarjis-Finlandiaan, ja sitten suurin osa sarjakuvamaailmaa alkaa äkkiä lytätä koko palkintoa ja siinä ohessa myös kyseistä alpparia. No, kaiken maailman kiukunpuuskia on Kvaakilla nähty ennenkin, kyllä ne yleensä ohi menevät. Taiteilijoilla on tunnetusti tulinen temperamentti, minkäs sille mahtaa.

  30. daada Says:

    ”suurin osa sarjakuvamaailmaa alkaa äkkiä lytätä koko palkintoa ja siinä ohessa myös kyseistä alpparia”

    Jos noin on, niin voisiko esitetyssä kritiikissä ollakin jotain todellisuusperää?

    Mutta joo, pakkohan Bosporin Helmessä on jotain arvoja olla koska ihmiset ostavat kirjaa (ja varmasti enemmän kuin Daadan kirjoja).

  31. Benjamin Says:

    Arvaapas mitä Kulkukatin pojan Juha tempaisi esille kun puhuimme sarjakuvien myynnistä? Juhalle hehkuttamani suomalaisen sarjakuvan korkea taso taiteellisesti lopahti kuin lehmän häntä. Minusta Bosporin Helmessä ei ole (tod.näk.) mitään arvoja vaan kyse on siitä mitä arvoja niiltä ihmisiltä puuttuu jotka (heh) arvostavat sitä ostaakseen.

  32. Petteri Tikkanen Says:

    Tarkoittaako tämä, että Bosporin helmi on myyntihitti Kulkukatin pojassa? Hienoa, että suomalainen myy. Mitä Benjamin tarkoitit sillä, että juuri sillä hetkellä kun hehkutit suomalaisen sarjakuvan tasoa niin se lopahti. Kun Jorma Uotinen sai kuulla, että hänet valittiin tuomariksi häntä ”kiihotti” (Ilta-Sanomien artikkelin mukaan) tämä mahdollisuus. Mielenkiintoisa olisi kuulla millainen oli hänen vireystilansa luku-urakan jälkeen?

  33. daada Says:

    Kolme arviota lisää. Tiitu Takalon Kehää ei Lahden kirjastosta löydy ja Viivin ja Wagnerin Juhlakirja on niin suosittu ettei sen lainaaminen onnistu. Eli nuo kaksi näyttää jäävän arvioitta. Edelleenkin arvioita saa täydentää ja osoittaa minun olevan väärässä.

    Kekkonen vasta-alkaville ja edistyville, Bagge-Samson

    Huh huh. Rankka lukukokemus. Käsikirjoitus tuntui enemminkin useasta lähteestä kirjoitetulta tilatulta referaatilta (joka kirja on luultavasti ollutkin) kuin tunteen palossa kirjoitetulta kuvaelmalta arvostetusta valtionmiehestä. Tekstiä on todella paljon. Onneksi suurimmassa osassa kirjaa on sivulla ainoastaan yksi tai kaksi valokuvasta (?) piirrettyä tylsää kuvaa mikä hiukan helpottaa läpilukua. Kokonaisuuden raskautta voisi verrata Neil Gaimanin Sandman-kirjoihin (viiteen kirjaan jotka olen lukenut). Toki Sandmanit ovat piirun ilmavampia ja paremmin kirjoitettuja ja muutenkin mielenkiintoisemmin toteutettuja mutta yhdistävä tekijä on kirjoittajan epäluottamus kuvan kykyyn kertoa tarina ja tekstin ylisuosiminen. Valtaosa kirjasta olisi toiminut ilman kuvitustakin, joten miksi siitä on väkisin tehty sarjakuva? Peittämään tekstin pinnallisuutta ja tosikkomaisuutta? Mukana on myös huumoria mutta sen laatu puree varmasti paremmin eläkeläisiin (ja poliitikoihin?) kuin nuoriin tai nuoriin aikuisiin tai edes keski-ikäisiin. Vähemmän realistisella piirustystyylillä kokonaisuus olisi voinut olla miellyttävämpi ja viihdyttävämpi. Kekkonen vasta-alkaville ja edistyville ei saa takuulla ketään innostumaan sarjakuvista. Kekkoseen jo aiemmin tutustuneelle kirja ei varmastikaan anna mitään uutta kuten ei Kekkosta tuntemattomallekaan koska tämä ei suurella todennäköisyydellä tule koskaan tarttumaan koko kirjaan. Sandmaneihin verrattavaa on myös piirtäjävalinta. Kuvittajaksi on valittu tasalaatuinen ammattilainen joka ei missään nimessä varasta showta.

    Kirjassa Kekkonen kuvataan äärimmäisyyksiin menevänä, kiisteltynä hahmona jota joko rakastettiin tai vihattiin. Perustellumpaa ja mielenkiintoisempaa olisi siis ollut tehdä oikeasti Kekkosen näköinen ”kohukirja”, eikä mauton ja harmaa pintaa raapimaton kioskikirjallisuuteen verrattava tekele, mitä kukaan ei muista vuoden kuluttua. Veikkaan, että Kekkonen itse olisi arvostanut Otavan julkaisemaa Matti Hagelbergin versiota elämästään korkeammalle kuin tätä uutta. Lisäksi tarinan kaari jää torsoksi. Bagge kirjoittaa pitkästi Kekkosen vaiheista siihen saakka kunnes hänestä tulee presidentti. Tämän jälkeen paukut tai mielenkiinto lopahtaa. Kirja olisi ollut hyvä lopettaa vaalivoittoon ja nimitykseen tai sitten kirjoittaa yhtä tarkasti presidenttivuosista kuin aiemmasta elämästäkin. Presidenttikausista olisi varmasti irronnut vähintään yhtä mielenkiintoista materiaalia kuin muustakin ajasta. Paras ratkaisu olisi ollut tehdä todella laaja tutkielma kaljusta presidentistä. Samaan tyyliin kuin Osamu Tezukan tekemä 3000 sivuinen kahdeksan osainen kirjasarja Buddhasta. Buddhassa henkilöhahmot, maailma ja maailmantilanne kuvataan äärimmäisellä pieteetillä. Kirjasarjan nimihahmo Buddha syntyy vasta kahden ja puolensadan sivun alustuksen jälkeen! Sellaisessa olisi ollut samaa peräänantamattomuutta kuin kirjassa kuvatussa Kekkosessa itsessään ja edesmennyt valtion päämies olisi saanut pitkän uransa mittaisen teoksen. Myös kirjan ulkoasu olisi voinut olla kunnioitusta herättävämpi. Tällaisella lopputuloksella ei nosteta sarjakuvan arvoa vakavasti otettavana taiteenlajina. Tekijät eivät ole siihen varmastikaan edes pyrkineetkään mutta Finlandia-nimike ja Kekkonen aiheena antaisivat siihen aihetta. Kekkonen vasta-alkaville ja edistyville tunnetun kustantajan julkaisemana näkyy mediassa ja on luomassa suurelle yleisölle mielikuvaa kotimaisesta sarjakuvasta ja sen tasosta.

    Kokonaisuutta piristävänä valonpilkkuna toimii viittaukset mm. Picassoon ja Neil Hardwickin Hello hello hello-lastenohjelmaan sekä välillä karikatyyrimäisesti piirretyt hahmot. Minun kirjastosta lainaamassani kappaleessa oli myös yhdelle sivulle joku piirtänyt sinisellä kuulakärkikynällä eduskuntaryhmän jäsenelle piipun suuhun.

    Halvalla irtosi Finlandia-ehdokkuus Kekkoselle.

    Kiroileva Siili, Milla Paloniemi

    Kiroilu ja siili on toimiva yhdistelmä kuten Kiroilevan Siilin menestys on osoittanut. Anarkistisuus ja huono käytös yhdistyvät odottamattomasti viattomaan luontokappaleeseen kuten Viivissä ja Wagnerissa tai Arne Ankassa. Syntyy mielenkiintoinen ristiriita. Ihmisten mielissä sympaattinen ja rauhallinen (ne joiden kimppuun tuhiseva ja aggressiivinen siili on hyökännyt tietävät toisin) siili päästää suustaan törkeyksiä noin 80 stripin ajan. Viiviin ja Wagneriin verrattuna Kiroilevalla Siilillä on heittää vielä yksi takuuvarma Aku Ankasta ja Heli Laaksosen tuotannosta tuttu menestys aspekti lisää. Murre.

    Albumi koostuu muutamasta ideasta joita Paloniemi varioi ja minkä ympärille rakentaa loput kirjan materiaalista. Käsittääkseni ihan normaali käytäntö strippisarjakuvissa. Ideat ovat yksinkertaisia ja pääsääntöisesti toimivia. Niiden parissa on helppo viihtyä se muutama minuutti minkä albumin läpilukeminen kestää. Itse en nauranut ääneen kertaakaan enkä kopioinut yhtään strippiä jääkaapin oveen tai lähettänyt kavereille nähtäväksi. Nauruparaati Kiroileva Siili ei siis ole. Pari strippiä oli kuitenkin oikein fiksuja (ja lopussa yksi koskettavakin) ja ylipäätänsä kokonaisuudesta tuli hyvä mieli.

    Paloniemen piirtäminen on luonnollista, sujuvaa ja kansantajuista. Albumi voisi olla yhtä hyvin varhaisteinin kuin nelikymppisen naisihmisen piirtämä. Albumi on visuaalisesti suht eheä vaikkakaan ei loistokas. Kirja olisi näyttävämpi jos kaikki stripit olisi skannattu kunnolla. Osa kuvista näyttää kopion kopion kopiolta. Kirja on esineenä hienompi kuin pari vuotta sitten julkaistu lähes samasta materiaalista koottu pehmeäkantinen kokoelma. Takakannessa olisi voinut bonuksena käyttää strippiä jota ei kirjan tai edellisen kirjan sivuilta löydy. Materiaalia olisi varmasti riittänyt. Voi myös miettiä sopiiko kannen lakkaus (ehkä kiroilut olisi voinut jättää lakkaamatta) ja sisäsivujen sliipattu puolikiiltävä paperi karkean ja kiroilevan päähenkilön imagoon. Siili vitut välittää moisesta mutta taiteilija voisi miettiä kaikki ratkaisut loppuun ihan vain siksi, että saadaan laadukkaampia kirjoja kauppojen hyllyille.

    Oliko Kiroileva Siili Finlandia-ehdokkuuden arvoinen? Itse en olisi nimenomaan FINLANDIA finaaliin kirjaa hyväksynyt. Toisella nimikkeellä nimettyyn kilpaan kyllä. Vaikka tekijän vilpittömyys ja lahjakkuus näkyy kirjan sivuilla, homma toimii ja lukija viihtyy, on Kiroileva Siili kokonaisuutena (ainakin ehdolla oleva kirja) vasta hyvää harrastaja tasoa.

    Kanerva ja yks juttu, Petteri Tikkanen

    Tikkanen on etevä piirtäjä. Sivellintyöskentely on taidokasta, sujuvaa ja varmaa. Tikkanen ymmärtää milloin käyttää leveää viivaa ja milloin ohutta eikä päämäärättömästi ja itsetarkoituksellisesti piirrä elävää jälkeä. Kuvat ovat jämäköitä, pelkistettyjä ja turhat viivat on karsittu pois. Kuvakerronta soljuu hyvin kuvasta ja kohtauksesta toiseen. Visuaalisesti paketti tuntuu aukottomalta. Vaikka Tikkanen käyttää paljon mustaa (ja aihe on kuolema), ei kokonaisuus ole raskas tai synkkä. Hahmojen ja esineiden muotokieli on yksinkertaista, isoa ja pyöreää (lapsuuden maailma) mikä vahvistaa positiivista tunnelmaa.

    Käsikirjoittajana Tikkanen on naiivi mutta onnistuu välttämään imelyyden. Esimerkiksi sivulla missä kuoleva mummo lentää ilmassa jalat ojolla ylös ja alushousut näkyvät, voisi jonkun toisen esittämänä olla mauton ja korni. Ainoa omituisuus tarinassa on kohtaus missä Kanervan setä (?) huutaa sillalla Kanervaa kotiin ja Kanerva seisoo ihan vieressä. Eikö setä tunnista Kanervaa ja luulee vedessä olevaa Eeroa häneksi vai onko tekijällä ajatus hetkellisesti karannut? Jos näin on, olisi Tikkanen tai kustannustoimittaja voinut olla tarkempi sillä virhe olisi ollut helposti korjattavissa. Eikä olisi jäänyt epäilystä tekijän haluttomuudesta (jääräpäisyydestä) tehdä korjauksia aikaansaannokseensa.

    Kirja on Liken julkaisemaksi sarjakuvakirjaksi kaunis. Koko ja paperivalinta tuntuvat hyviltä. Paksuudeltaan paperi olisi voinut olla tuhdimpaakin. Pienten kustantajien siirtyessä pikkuhiljaa kovakantisiin kirjoihin, toivoisi isojen jo käyttävän niitä laatujulkaisuissa poikkeuksetta. Kanerva olisi ansainnut kovat kannet. Kirjan sisäsivuilla viivassa näkyy hajontaa mikä johtuu liian pienestä resoluutiosta tai sitten valittu paperi on levittänyt painomustetta (mistä painon olisi paperia valittaessa pitänyt varoittaa). Edellisessä Kanerva kirjassa oli joitain kustantajan tekemiä käsittämättömiä huolimattomuusvirheitä ja epäilyttää onko kirja tälläkään kertaa mennyt painoon ihan parhaimmassa muodossa.

    Kanerva ja yks juttu albumissa Petteri Tikkanen on sarjakuvantekijänä saavuttanut tason jonka jälkeen voi käsittääkseni puhua enää vain makukysymyksistä. Minä tykkäsin Kanervasta. Kanerva ja yks juttu ei ole suuri suomalainen sarjakuvaromaani, kuten ei muutkaan Finlandia-ehdokkaista. Kanerva on onnistunut, eheä, tiivis ja tunnelmallinen kuvaus rakkaan läheisen poismenosta. Tähän mennessä kisan komein kirja ja paras kokonaispaketti. Hyvä Finlandia-ehdokas.

  34. samsoni Says:

    Tinkimätön ammattilaisen arvio, mistä kiitokset. Hyvä ja perusteltu huono kritiikki on aina arvokkaampaa kuin hymistely tai yhden lauseen kryptiset näpäytykset.

  35. Manselainen Says:

    Veikkaanpa että Tiitu voittaa. Kun on nääs Tampereelta, ja lisäksi uskon villisti, että Uotinen suosii sateenkaari-ihmisiä.

  36. daada Says:

    Minä veikkaan Uotisen hakevan jotain räväkämpää ja viihdyttävämpää. Jos Kanerva ei käy Uotiselle niin sitten varmaan naisen kanssa asuva sika. Tai Kiroileva siili.

    Tämä kaveri todistaa piirtämisen olevan kovalla työllä kenen tahansa opittavissa (jos ei toimi linkkinä, kannattaa maalata ja kopioida):

  37. daada Says:

    Niin siinä sitten kävi että “puuduttavan” kymmenikön joukosta voittajaksi selvisi helpoiten luettava ja viihdyttävin paketti. Uotinen totesi perusteluissaan naurun olleen valttia. Vaikka toisin olisi suotavaa (Finlandia kisan ollessa kyseessä) luulen kevyen viihteen olevan tulevinakin vuosina vahvoilla. Ajan henki on sellainen. Television taitokisoissakin pärjäävät paremmin kansanomaiset kuin teknisesti ja sisällöllisesti etevät esitykset. Kukapa ei haluaisi viihtyä ja nauraa?

    Sarjakuvantekijänä Milla Paloniemi ansaitsi palkinnon siinä missä moni muukin olisi ansainnut. Milla on monipuolinen, energinen, nälkäinen ja ennen kaikkea innostunut tekijä jonka tuotannosta taitaa olla usealle sarjakuvan kuluttajalle tuttu vain se tylsin (suurempien kustantamoiden markkinoille levittämä) osa. Finlandia on kuitenkin teos-palkinto ja varmasti voi sanoa ettei Kiroileva Siili ollut kisan merkittävin sarjakuva.

    Millan kunniaksi on mainittava että hän osasi ottaa voittonsa paremmin kuin moni muu vastaavassa tilanteessa olisi tehnyt (itseni mukaan lukien). Kiitos puheessa (mikä on esillä myös hänen blogissa) hän kehoitti lukijoita tarttumaan myös muihin suomalaisiin vähemmän tunnettuihin sarjakuviin. Kuka tietää vaikka Kiroilevan Siilin voitto kääntyisikin koko kotimaisen sarjakuvan eduksi? Enkä sano tätä vain siksi, että oma nimeni komeilee Millan listalla. Milla on ennakkoluuloton tekijä ja se yhdistettynä valtavaan julkisuuteen voi oikeasti olla hyvä juttu ihan kaikille.

  38. mk Says:

    millä perusteella siili ei ollut ”kisan merkittävin sarjakuva”? siili on epäilemättä karkeasti piirretty, keskeneräisen ja luonnosmaisen oloinen ja lisäksi itseään toistava hahmo, joka on *tästä kaikesta huolimatta, ja ehkä osittain *juuri siksi* antanut ihmisille aihetta nauraa, iloita, samastua, toivottavasti jopa rohkaistua tekemään omia juttujaan – ei tarvitse olla maailman paras piirtäjä/laulaja/kirjoittaja… koskettaakseen ihmisiä ja ”menestyäkseen”. kanerva on ehkä loistava, mutta siihen voi harva samastua. esim. itse en ikinä tule yltämään piirrosjäljellisesti samaan. siili taas luo skeneen juuri sitä, mitä itsekin vouhkaan kaikille. julkaiskaa juttunne, älkää olko kriittisiä teknisiä viilaajia vaan pistäkää hommat painoon vaan – aina joku tykkää!” ja se, että niin sikamoni tykkää siilistä, vaikka kirja onkin kustantamon printtaamaksi järjettömän rosoinen, tekee siitä erittäin merkittävän teoksen. ps. en ole edes siilifani, ärsyynnyin vaan tuosta lentävästä lauseesta. whee!

  39. Luen kaiken Says:

    ”Merkittävyyttä” voi tietenkin määritellä monin tavoin. Piirroksen tekninen taitavuus tai skannauksen laatu tuskin ovat niitä ”merkittävyyden” kriteerejä, joita Sarjakuva-Finlandian raati käytti valintaa suorittaessaan.

    Täällä käydyn keskustelun ja koko palkinnon suurin ongelma on palkinnon lähtökohdissa. Kilpailu luotiin kattamaan koko sarjakuvan kirjo. Valintaperusteista ei määritelty sen tarkemmin, eikä kukaan sitä odottanutkaan. Lopulliset valinnat kuitenkin osoittavat, että raadilla (mukaan lukien Uotinen) tuntui olevan suhteellisen suppea tapa arvottaa teoksia. Nämä julkituomattomat kriteerit tuntuivat nyt koituvan sisällöllisesti ”merkittävän” sarjakuvan kohtaloksi.

    Mitä se ”oikea sisältö” sitten on? Eikö normaalisti jokin yleisesti ”merkittävä” teos tai ilmiö ole sellainen, joka opettaa meille ihmisille itsestämme jotain olennaista? Puhutaan siis viisaudesta ja sen kiteyttämisestä, suurempien kokonaisuuksien ymmärtämisestä ja esittämisestä kansalle viehkein tavoin.

    Ilo ja nauru ovat tietenkin hyviä asioita, mutta ovatko ne Finlandian arvoisia kriteerejä? Tai, onko esimerkiksi palkinnon voittaneen Siilin ikikurin alla jotain muuta?

    Ehkä palkinnon myöntävä taho voisi ensi vuonna kilpailua järjestäessään rohkeasti ilmoittaa, että palkinto myönnetään ”vuoden hauskimmalle sarjakuvateokselle”. Tämä keskustelu saisi silloin päätöksen ja kaikki olisivat tyytyväisiä. Tämän bloginkin pitäjä säästyisi näin turhilta kisaan ilmoittautumisen liittyviltä maksuilta.

  40. daada Says:

    “ärsyynnyin vaan tuosta lentävästä lauseesta. whee!”

    Ärsyyntyminen tuntuu olevan pinnalla.

    Kun ajattelee kirjallisuuden tai elokuvan mestariteoksia, harvoin voi kuvitella itse pystyvänsä samaan. Minä odotin Sarjakuva-Finlandialta juuri sitä samaa. Sarjakuva-Finlandian voittaneen teoksen minun mielestäni olisi pitänyt olla jotain erikoisen hienoa, eikä arkipäiväistä. Vähän niinkuin Imatran koski. Ylevä kokemus jonka jälkeen pää kipinöi eikä ruoka maistu. Tämän kertaisista ehdokkaista ei toki sellaista löytynyt mutta minun mielestäni siellä oli kourallinen teoksia, jotka yltivät lähemmäs erikoisen hienoa kuin Siili.

    Merkittävähän Siili joka tapauksessa on. Se tulee jäämään Suomen sarjakuvahistoriaan yhtenä menestyneimmistä sarjoista ja Milla saa aikanaan Puupäähatun ja kutsun Linnan juhliin (ehkä jo tänä vuonna) jne.

    Ja piirtäjänä Milla on luonteva ja lahjakas. Siilin piirustustyöllä ei ollut mitään tekemistä ärsyttävän lentävän lauseeni kanssa. Kirjan stripit olisivat kyllä voineet olla paremminkin skannattuja. Nyt eivät tehneet oikeutta alkuperäiselle viivalle.

    En halua kieltää ketään julkaisemasta sarjojaan. Päinvastoin. Finlandia palkinnon kriteerinä se, että voittaneen teoksen voisi kuka tahansa tehdä, ei vain ole minusta hyvä.

  41. daada Says:

    Ennen kuin joku taas hermostuu, tehtäneen selväksi etten edellisen viestin viimeisessä lauseessa viitannut Siiliin vaan puhuin yleisesti.

  42. daada Says:

    Myös Suomen Kuvalehden mukaan olen ollut asiaton. Eikä asiaa helpota Ville Rannan sivun mittainen sarjakuva päivän Hesarissa (kommenttini oli poimittu blogin ensimmäisistä aihetta käsittelevistä viesteistä) mikä antoi kuvan jossa vihaan Kiroilevaa Siiliä, Finlandiakisaa ja koko tausta organisaatiota.

    http://www.suomenkuvalehti.fi/blogit/yleismies-jantunen/kateellinen-sarjakuvavaki.aspx

    Kateutta en tunnista Finlandia keskustelusta mutta asiattomuuden ja kenties lyhytnäköisyyden voin allekirjoittaa jotenkin ja pyydän kaikilta asianomaisilta anteeksi aiheutunutta pahaa mieltä.

    Tämä Finlandia keskustelu on kyllä ollut silmiä avaava kokemus. Lähdin arvioimaan ehdokkaita samaan tapaan kuin olen tehnyt useissa maamme taidekouluissa kritiikkiä antaessani. Nyt ymmärrän että maassamme täytyy olla satoja sarjakuvan ja taiteen opiskelijoita jotka vihaavat minua sydämensä pohjasta.

  43. daada Says:

    Piti vielä lisätä edeliiseen että tässä on jotain ironiaa. Milla puhui paskan satamisesta niskaan ja nyt sitä sataa omaani ja saan tietää miltä tuntuu olla hänen kengissään. Sitä saa mitä tilaa.

  44. daada Says:

    Jäi sen verran kaivelemaan Hesarin juttu, että oli pakko kaivaa kaksi kuukautta vanhasta ensimmäisestä Finlandiakisaviestistä se kohta mistä Ranta siteerauksensa nappasi:

    “Otavan julkaiseman Kisun ABC:n finaalista ulos raakkaaminen tuntui sitävastoin järjettömältä. Paras suomalainen sarjakuvakirja vuosiin jätetään ulkopuolelle ja tilalla nähdään harrastajien ja fanipoikien kyhäämää kevyttä viihdettä.”

    Eli Kisun ABC:n tilalla fanipoikien kyhäämää viihdettä. Voin tunnustaa tarkoittaneeni sillä Bosporin Helmeä.

  45. joku Says:

    Tsemiä. Hienoa, että jaksat rakentaa keskustelua.

  46. Reed Says:

    Kylläpä te taitelijat olette kateellista porukkaa! Hyvä että Milla voitti, eikä mikään taideroska jossa on piirrettynä tikku-ukkoja tai jotain suttua.

  47. daada Says:

    Oliko Finlandia ehdokkaina tikku-ukkoja ja suttua? Olisi mukava kuullaa esimerkki mainitsemastasi tikku-ukko plus suttu sarjakuvasta. Ei tarvitse olla Finlandia ehdokas. Jos vertaa vaikka Tikkasen Kanervaa Siiliin, niin kyllä Siili enemmän tikku-ukko ja suttu osastolle kallistuu kuin Kanerva.

    Itse luokittelisin jos olisi pakko, Kiroilevan Siilin ennemmin taideroskan puolelle kuin kaupallisen sarjakuvan. Siili ei ole ollut tilaustyö. Se on syntynyt tekijän tarpeesta luoda. Se on alunperin julkaistu nettisarjakuvana ja vielä pienkustanteena ennen koko maan kattavaa levitystä. Myös työtavoiltaan Milla muistuttaa enemmän taideroskan tuottajaa. Hanskoja ei pistetä tiskiin kun kello lyö neljä iltapäivällä ja uusia asioita etsitään kuumeisesti. Luulen ettei Millan lähtökohtanakaan ole ollut kääriä isoa nippua rahaa tai saavuttaa mainetta maineen vuoksi. Milla on lähtenyt tekemään omaa juttua välittämättä siitä mitä hän siitä itse hyötyy. Siilissä tekijä on vahvasti läsnä. Ja Siili näyttää julkaisuna enemmän underground opukselta kuin Asterixilta. Ennen kuin tästäkin joku älähtää, painotan ettei hyvin tehdyssä viihteessä ole mitään väärää tai huonoa. Ja ettei Finlandia ehdokkaista suurimman osan kohdalla pysty määrittelemään onko ne ”taidesarjakuvaa” vai viihdettä.

    Tuo kateellisuus heitto on halpa kommentti. Keksi jotain parempaa.

  48. mk Says:

    Kun ajattelee kirjallisuuden tai elokuvan mestariteoksia, harvoin voi kuvitella itse pystyvänsä samaan. Minä odotin Sarjakuva-Finlandialta juuri sitä samaa.

    No, ehkä sinä odotit väärin. On sitä esim. elokuva-alan palkintojakin jaettu hömppäviihteelle, joka on saanut katsojat iloisiksi, vaikka tulkinnallisempaakin materiaalia on ollut ehdolla. Se, mikä tekee Siilin voitosta hienon, on juuri se, ettei siinä ole mitään erikoista, ja silti se on koskettanut niin montaa ihmistä. Voihan siitäkin palkita, tosin Uotinen taisi palkita vain ”tykkään” -perusteella, mikä sekin on todella herttaista varsinkin tämän luovuuden iloa tappavan taideviihdelaatu-keskustelun ja oleilun keskellä.

  49. daada Says:

    ”No, ehkä sinä odotit väärin.”

    Niinhän siinä kävi. Ensi vuonna tiedetään paremmin mitä odottaa ja säästytään pettymyksiltä. Siilin voitto sinällään ei ollut mikään suuri pettymys ja kuten aiemmin kirjoitin, se saattaa hyvinkin hyödyttää koko skeneä. Toivotaan parasta.

  50. daada Says:

    Parasta käydyssä keskustelussa on se kuinka ns. viihdesarjakuvan äänitorvet ovat osoittaneet oman kapeakatseisuutensa ja jyrkät lähes antisemitistismiin verrattavat näkemyksensä ja suvaitsemattomuutensa. Taidehörhöjä syytellään pitkin sanankääntein sellaisesta mihin itse syyllistytään samassa lauseessa.

    Käyty keskustelu on tosiaan toiminut totuusseerumin tavoin.

  51. Ville Ranta Says:

    Mä olen henkilökohtaisestikin joutunut vuosia sitten Markon rehellisen kritiikin kohteeksi. En ihmettele, miksi paskaa sataa niskaan. Sarjakuvaskenessä kriittisyys tulkitaan joko elitismiksi, kateudeksi tai valittamiseksi – ja tuomitaan.

    Ikään kuin mikään taiteenlaji voisi kehittyä ilman sisäistä kriittisyyttä.

    Ehkä sarjakuva voi! Ha ha.

    Olen pahoillani, että Markoa harmittaa se Hesarin lainaus. Minä en ole vanhan kommentin uuteen yhteyteen liittämisen takana, vaan jutun kirjoittanut toimittaja Esa Mäkinen. Onhan totta, että asiayhteys on harhaanjohtava Markon kannalta. Markoa olisi pitänyt ehtiä kommentouttaa palkinnon jakamisen jälkeen. Toisaalta on totta myös se, että lehtijutuissa aina lainataan epäoikeudenmukaisesti.

  52. Kalle Says:

    On tämä ollut kummallista ajojahtia. Se että Juhani Tolvasen tapaiset henkilöt vaivautuvat osallistumaan samalla tasolla muiden kanssa, on todella masentavaa (Suomen Kuvalehti). Omaa nurkkaa pitää varjella kynsin ja hampain. Sarjakuvaan ei olla valmiita suhtautumaan taiteena, edes kentän sisällä. Lastentarhassa tuntee olevansa ja muualle lähtemistä joutuu miettimään vakavissaan.

    Kiitos ja kumarrus selkärankaisesta toiminnasta. On ilahduttavaa että pystyit pitämään homman omalta puolelta asiallisena. Ehkä sitten joskus voidaan tätä keskustelua käydä. Nyt henkilökohtaisen paskan määrä on sellainen, että tulee paha mieli.

  53. Luen kaiken Says:

    Jantusen artikkeli ja sen julkaisun ajankohta ovat naurettavia, varsinkin blogi-kirjoitteluna. Jos ”toimittaja” olisi halunnut kirjoituksellaan oikeasti vaikuttaa keskusteluun, hän olisi julkaissut tekstin silloin, kun se oli ajankohtaista: ennen palkinnon jakoa. Nyt tämä Jantunen tuntuu lähinnä loikkaavan sille puolelle, minkä katsoo olevan hänelle eduksi. Sepustus on ylipäätään joutava, koska sen lähtökohdat ovat väärät. Kateellisuuden sijaan keskustelun lähtökohta on minun käsitykseni mukaan ollut oikeudenmukaisuus Sarjakuva-Finlandiaa jaettaessa.

    Palkinnon tulos määrittelee sen kuka on oikeassa ja kuka väärässä. Kisan järjestäneet ovat tästä tietoisina vaienneet, eikä kukaan median edustajista näytä edes kyseenalaistavan heidän motiivejaan. Jos kyseinen Jantunen lukee tätä keskustelua, kehottaisin kantamaan vastuunsa suuren suomalaisen aikakauslehden sarjakuvaedustajana. Älä valitse puoltasi, vaan kirjoita siitä mikä on tapahtunut, ja krjoita se kattavasti, hyvin. Ymmärrä molempia puolia. Vai onko tämä nykyjournalismin periaatteita vastaan?

  54. daada Says:

    Harmi että tänään on ollut niin kiireinen päivä ettei ole kunnolla ehtinyt paneutumaan tähän mielenkiintoiseen keskusteluun (mikä näyttää jatkuvan myös henkilökohtaisessa sähköpostissani) ja tuntuu myös pahalta etten ehdi palaamaan asiaan kuin vasta viikon päästä tiistaina. Uusien kirjoittajien viestit saattavat siis näkyä keskustelussa vasta sitten. Teen kuitenkin parhaani että pääsen netin ääreen purkamaan posteja ennen sitä. Hauskaa loppuviikkoa kaikille ja annan itseni odottaa veret seisauttavaa palautetta kun palaan rikospaikalle.

  55. mk Says:

    jatka marko ihmeessä sarjakuvateosten kritisointia. sanoin kvaakin puolella, että kritiikkisi olisi helpompi ottaa ihan vilpittömänä, jos et olisi sanonut pettyneesi daadan poissaolosta ehdokaslistalla (mikä sekin on mahtavan suoraan sanottu, tottakai siitä pettyy) ja valitelleesi rahatilannettasi. kuitenkin, olisi sairaan tylsää ja hyödytöntä, jos sarjakuvia ei saisi kritisoida henkilö, joka on niiden saralla saanut kokemusta (ja jonka kritiikki voi juuri siksi olla arvokastakin). kaikki mustavalkomonisteista ylöspäin julkaisseet rupeaisivat hymistelemään kohteliaina, että mukavia kuvia ne kaikki muutkin piirtävät.

    inspiroidu tästä ja tee pilakuvakirja-arvostelu kotimaisista sarjakuvista, vähän kuin kova länsi mutta kattaen monet tekijät. minutkin🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: