SYKSYN UUTTA DAADAA osa 2
elokuu 5, 2008
Black Peider-kirja kokoaa yhteen kulttimainetta nauttivan showpainijan ja muusikon Black Peiderin pilke silmäkulmassa kertomia viihdyttäviä eroottisia tarinoita. Black Peider kertoo mm. liian hyvän bändärivuoden vaikeuksista. Miehennälkäiset fanit eivät anna rauhaa ja häiritsevät esiintyvän taiteilijan yöunia ja jättävät jälkeensä pesemättömiä pikkuhousuja! Edes autiomaa ei tarjoa Black Peiderille pakopaikkaa. Ihailijat janoavat Black Peiderin miehisiä palveluksia minne ikinä hän jalkansa asettaa. Estottomien viehkeiden neitojen ahdistelun kohteeksi joutuva kova ääninen ja usein liian kiltti Black Peider osoittaa kuitenkin selviävänsä tiukoistakin tilanteista olemalla oma itsensä.
Kirja sisältää lähes ainoastaan eroottista materiaalia.
Black Peider on Sarjakuva-Finlandia ehdokkaan Petteri Tikkasen alter-ego. Oikeassa elämässä Black Peider on esiintynyt museoissa, gallerioissa, ravintoloissa ja kaduilla kohta vuosikymmenen ajan ja on sijoittunut mm. ilmakitaransoiton MM-kisoissa hopealle.
Black Peiderin voi tilata ennakkoon hintaan 19 e. Ennakkoon tilanneille ja maksaneille Peiderin eroottiset seikkailut toimitetaan huomiota herättämättömässä paketissa ripeästi heti painotuoreena ja ilman postikuluja. Muutama kymmen ensimmäistä tilaajaa saavat kaupantekijäisinä hienon ja arvokkaan Black Peider hihamerkin. Black Peider ilmestynee kauppoihin viikolla 37.









